Ajankohtaista

Uutishuone

Odotettu osa lentomatkaa

05.10.2021 | Kuukauden kasvo

Ruoka- ja juomatarjoilu on monille matkustajille lentomatkan odotettu osa myös Norran lennoilla. Lentävää miehistöä varten tarvitaan ateriavaihtoehtoja, sillä kaksi lentäjää ei voi syödä samaa ruokaa.  

Varovaisen toiveikas. Niin voisi kuvata lentoyhtiö Norran Business Development Manager Olli-Pekka Lummin odotuksia kesän korvilla, kun haastattelua tehtiin. Lummin mukaan koronapandemia on ollut ilmailualalla ennennäkemätön mullistus, jonka vaikutukset ovat olleet massiiviset jokaiselle toimijalle alalla.

Nordic Regional Airlines eli Norra on alueelliseen lentotoimintaan erikoistunut lentoyhtiö, joka operoi merkittävää osaa Finnairin kotimaan ja Euroopan liikenteestä. Finnair omistaa Norrasta 40 prosenttia ja tanskalainen Danish Air Transport (DAT) 60 prosenttia.

Ennen kuin koronapandemia sekoitti lentoliiketoiminnan kaikkialla maailmassa, Norra operoi vuosittain yli 50 000 lentoa. Lentoyhtiöllä on kaikkiaan 24 konetta, joista 12 on erityisesti kotimaan, Pohjoismaiden ja Baltian liikenteeseen sopivia ATR-potkuriturbiinikoneita ja 12 hieman pidempiin Euroopan välimatkoihin sopivia Embraer E190-suihkukoneita. Koneet ovat matkustajamääriltään noin 70–100-paikkaisia.

”Olemme olleet sikäli hyvässä asemassa, että pienemmille lentokoneille on ollut tässä maailmantilanteessa enemmän käyttöä kuin isoille koneille. Konetyyppejä vaihdellaan asiakasmäärien mukaan, se on näkynyt varsinkin korona-aikana. Vaihtelua on tullut hyvinkin nopealla tahdilla”, Lummi kertoo.

Vaihtelevaa vuorotyötä

Norran henkilöstöön kuuluu noin 650 työntekijää, joista yli 500 on lentävää miehistöä. Jokaisella lennolla on mukana kaksi lentäjää ja kaksi matkustamohenkilöstön jäsentä. Työ on vaihtelevaa vuorotyötä, eikä kahta aivan samanlaista työpäivää useinkaan osu jakson mittaan.

Lentävän miehistön työvuoro kestää tyypillisesti 8–9 tuntia, ja sen aikana voi olla parhaimmillaan jopa kolme edestakaista lentoa. Yöpymistä vaativia työkeikkoja on noin kolme kuukaudessa. Lisäksi on säännöllisiä päivystysvuoroja, jolloin pitää olla valmius saapua kentälle tunnin sisällä kutsusta.

”Päivystyksessä ei koskaan etukäteen tiedä, minne tulee lähtö”, kertoo Office & Publication Administrator Taru Vuori, joka työskentelee myös Norran matkustamohenkilökunnassa.

Matkustajien tarpeisiin vastaamista

Vuoren mukaan lentävän miehistön työn kannalta on positiivinen asia, että Norralla on kaksi erilaista konetyyppiä. Se tuo työhön vaihtelevuutta.

”Koneet ovat erilaisia ja meidän on osattava operoida molempia. ATR on pieni ja kotoisa, Embraer isompi, muttei sekään liian iso”, Vuori sanoo.

Hyvä asiakaspalvelu lennolla on yhdistelmä läsnäoloa, myönteistä asennetta sekä matkustajien kysymyksiin ja tarpeisiin vastaamista.

”Taito lukea ihmisiä on tosi tärkeää, sillä lennolla on erilaisia asiakkaita tarpeineen. Esimerkiksi yksin matkustavat lapset ja muut spesiaaliasiakkaat täytyy erikseen huomioida. Aika paljon on lentopelkoisia, joiden kanssa juttelemme lennon aikana. Kun aikaa on, on kiva rupatella muidenkin matkustajien kanssa”, Vuori kuvailee työtä matkustamossa.

Manuaalit koko ajan takaravoissa

Matkustajille odotettu osa lentomatkaa on juoma- ja ruokatarjoilu, joka tauottaa varsinkin pitkää lentoa. ATR-koneiden lennoilla tarjoilussa korostuvat juomat ja helposti syötävät pikkupurtavat, sillä lennot ja tarjoiluun varattu aika ovat kohtuullisen lyhyitä.

”Snackejä, muffinsseja, kahvia, teetä ja vettä sekä tietysti kaikkien pitämää mustikkamehua, joka on tosi suosittua”, Vuori listaa esimerkkejä.

Embraer-koneissa valikoimassa on myös lämpimiä aterioita, joita tarjoillaan business-luokassa. Lisäksi matkustajat voivat etukäteen tilata syötäväkseen vaikkapa voileivän tai wrapin. Tarjottavat ruoat ovat Finnairin konseptin mukaisia tuotteita, joista Finnair Kitchen vastaa.

Vuori painottaa, että tarjoilut lennolla ovat vain yksi osa matkustamohenkilöstön työnkuvaa, vaikka helposti ajatellaan, että he ovat siellä juuri palvelun takia.

”Turvallisuudesta huolehtimien on kaikkein tärkeintä, sen pitää huokua läpi kaikessa. Monisatasivuiset manuaalit ovat koko ajan takaraivossa. Yleensä kaikki menee hyvin, mutta kaikkeen pitää varautua. Jokaisessa asiassa on suunniteltu prosessi.”

Syödä täytyy kiireestä huolimatta

Hektisessä työssä on muistettava huolehtia myös omasta jaksamisesta. Ruokailu on tärkeä hetki työpäivän aikana. Miehistö syö lennoilla, lentojen välissä ennen matkustajien saapumista tai Norran toimistolla Helsinki-Vantaalla.

”Meillä pidetään hyvin huolta ja korostetaan, että pitää muistaa syödä kiireistä huolimatta”, Vuori sanoo.

Meira Novan toimittamia valmisruokia ja ruokatuotteita hyödynnetään ATR-koneiden miehistön ruokailuissa. Embraer-koneiden lennoilla ateriapalveluista huolehtii Finnair Kitchen.

”Olemme rakentaneet ATR-miehistöruokailua alusta lähtien sillä kulmalla, että miehistön jäseniä on ollut päättämässä, millaisia tuotteita otetaan tarjolle. Huomioimme näitä toiveita. Kokeilemme uutuuksia mielellämme aina, kun niitä tulee valikoimiin”, Lummi kertoo.  

Ateriat lämmitetään ja pakataan Norran catering-tiloissa ja toimitetaan sen jälkeen miehistölle lentokoneisiin tai Norran toimistolle. Lämmin ateriakokonaisuus on tarjolla kello 10–21 ajoittuvien työvuorojen aikana. Kello 21–10 tarjotaan kylmä ateriakokonaisuus, johon kuuluu salaattiateria, täytetty leipä ja hedelmäsalaatti.

Lentäjät eivät syö samaa ruokaa

Lummi kertoo, että lennoille tarvitaan miehistöä varten vähintään kaksi erilaista ateriavaihtoehtoa, sillä lentäjät eivät turvallisuussyistä saa syödä samaa ruokaa. Tyypillisesti lennoille toimitetaan kaksi liharuokaa, yksi kanaa tai kalaa sisältävä ateria sekä yksi kasvis- tai vegaaniateria. Myös erityisruokavaliot huomioidaan.

”Vegaanista salaattiannosateriaa olemme etsineet jo pitkään, sillä sellaista meillä ei tällä hetkellä ole. Myös täytettyjä leipiä on hankala saada vegaanisena. Heitän palloa valmistajien suuntaan, sillä vegaanisia valmisaterioita on edelleen vaikea löytää”, Lummi sanoo.

Norran henkilöstön käytettävissä on myös välipala-automaatti, jota on hyödynnetty Norran toimitiloissa noin vuoden verran. Saatavilla on valikoima tuotteita, joita on helppo ottaa mukaan syötäväksi myös lentojen aikana.

”Esimerkiksi juomia, jogurtteja, rahkoja, smoothieta, nuudeleita ja erilaisia välipalatuotteita. Automaatista on tullut hyvää palautetta”, Vuori kertoo.

Juttu on julkaistu Novan numerossa 7/21. Nova-lehti

 


Teksti: Krista Korpela-Kosonen
Kuva: Tomi Setälä

Jaa sisältöä: