Ruoan tuotanto ja kulutus ovat ratkaisevassa asemassa ilmastonmuutoksen kanssa pärjäämisessä. Onko tulevaisuudessa enää lautasilla lihaa, mistä ruoka tulee ja miten etiikka pitää ottaa ruoantuotannossa huomioon? Biotekniikan tohtori, tutkija ja ruokateknologiaan sijoittavan yhtiön sijoitusjohtaja Lauri Reuter maalaa ruoan tulevaisuutta jopa sadan vuoden säteellä.

Sijoitusyhtiö Nordic Food Tech VC tekee töitä ruokateknologiaa kehittävien, tyypillisesti tutkijalähtöisten start up -yritysten kanssa. Niinpä yhtiön sijoitusjohtaja, Lauri Reuter on oikea ihminen kertomaan, millaista ruokaa tulevaisuudessa syömme.

Mutta ensin täytyy määritellä tulevaisuus. Reuter jakaa sen kolmeen eri aikajanaan.

”Lähitulevaisuudesta puhuessani puhun ajasta tästä hetkestä 3–5 vuoden päähän. Tällä aikajanalla kannattaa yrityksissä suunnitella liiketoimintaa ja esimerkiksi uusia tuotteita”, Reuter määrittelee.

”Keskipitkä aikaväli puolestaan on 5–15 vuotta. Tällä aikajänteellä mietimme minkä tyyppisiin firmoihin meidän kannattaa sijoittaa ja millaiseen maailmaan näitä yrityksiä rakennetaan. Sitten tulee todella kiinnostava aikaväli; 15–100 vuotta. Tällä janalla on iso kuva siitä, mihin maailma ja ihmiskunta ovat menossa.”

Tulevaisuuden aikajanoja Reuter konkretisoi eläinperäisillä tuotteilla.

”Lyhyellä ja keskipitkällä aikavälillä meidän pitää vähentää eläinperäisten tuotteiden käyttöä ilmastollisista ja terveyssyistä. Todella pitkällä aikavälillä taas pitää miettiä esimerkiksi etiikkaa jo ihan toisella tavalla ja vaikkapa sitä, millaisia rooleja eläimillä on, kun mennään seuraaville planeetoille. Pitkä aikaväli on aina se johtotähti, joka sanelee lyhyen ja keskipitkän aikavälin tekoja”, Reuter kertoo.

Ruokaan liittyvät arkiset, jokapäiväiset valinnat vaikuttavat valtavasti ilmastonmuutokseen. Erityisesti lihan- ja maidontuotanto on ilmaston kannalta haitallista, ja metsien muuttaminen viljelys- ja laidunmaiksi vapauttaa hiilidioksidia ilmaan ja vähentää luonnon monimuotoisuutta.

Samalla ilmastonmuutos muuttaa ja vaikeuttaa monella tavalla ruokatuotantoa. Ruoan tulevaisuus on koko planeetan ja ihmiskunnan tulevaisuutta.

”Enää ei ole kyse siitä, miten ilmastonmuutos pysäytetään tai hidastetaan vaan siitä, miten me selviämme sen kanssa. Biodiversiteetti on vähintään yhtä iso ongelma. Miten syömme niin, ettemme syö kaikkia muita lajeja pois maapallolta?” Reuter kysyy.

”Lisäksi tulevaisuuden ruoan tärkeitä kysymyksiä ovat resurssien riittävyys ja terveys: miten ruokimme kaikki niin että ruoka riittää ja miten emme syö itseämme sairaiksi, kuten nyt teemme?”

Valintatapojen muutos

Ruoka ei ole tulevaisuudessakaan pillereitä, sen Reuter lupaa. Vaikka ravinnon pakkaaminen pillereihin tai jauheisiin olisikin mahdollista, ihmiset haluavat haistaa, maistaa, pureskella ja nautiskella ruoastaan. Niinpä ruoka näyttää todennäköisesti vielä hyvin pitkän ajan päästä tulevaisuudessakin hyvin samalta kuin nyt.

”Siinä sen sijaan on iso ero, kuinka ruoka lautaselle tulee. Lautasella on varmasti vähemmän eläintä kuin nyt – siinä saattaa yhä olla lihapullia, mutta niitä ei ole tehty eläimestä. Mikrobeja käytetään ruoantuotannossa, mutta se ei välttämättä muuta sitä, miltä ruoka näyttää.”

Vaikka ruoka lautasella ei näkyvästi muutu, muuttuu selkeästi sen sijaan arkinen tapa, miten ruoka lautaselle valitaan.

”Meidän ruoan valitsemisen käyttöliittymämme on se, että menemme supermarketteihin, jossa värikkäiden hyllyjen edessä valitsemme, mitä tänään laitetaan suuhumme. Tulevaisuudessa tämä näyttää omituiselta. Supermarketteja on ollut vain parikymmentä vuotta ja olen aivan varma, että niitä ei tule olemaan enää parinkymmenen vuoden kuluttua.”

Reuterin mukaan ruoan valintaan tulee fiksumpia prosesseja, joiden avulla meidän on helpompi tehdä sellaisia valintoja, jotka sopivat meille ravitsemuksellisesti, mutta myös sesonkiin sekä raaka-aineiden saatavuuteen.

”Näin ei synny myöskään ruokahävikkiä, joka muodostuu siitä omituisesta valintaprosessista, jossa ruoka ei löydä oikealle ihmiselle oikeaan paikkaan ja oikeaan aikaan. Tämä on minusta isoin näkyvä ja varma muutos.”

Pikkukalaa ja kasvituotteita

Reuter jakaa tulevaisuuden muutokset aikajanojen tapaan kolmeen kategoriaan: hyvin pian ja varmasti tapahtuvat, sellaiset, jotka tapahtuvat, mutta tarvitsevat siihen enemmän aikaa ja ”jonain päivänä” -muutokset. Kaikkea muutosta vauhdittaa teknologian kehittyminen.

Kauppojen valikoimista löytyy jo nyt erilaisia kasviperäisiä tuotteita, jotka korvaavat lihaa. Hyvin pian ja varmasti niiden laatu paranee harppauksittain ja hinnat laskevat, Reuter sanoo.

Lisäksi Suomessa pikkukalat saadaan käyttöön.

”Itämeren silakan ja muun pikkukalan perkaaminen ja käyttäminen on hankalaa. Meidän nykyiseen ruoankäyttötapaamme ei sovi se, että syödään pikkukaloja ruotoineen päivineen. Koska meille on helpompaa käyttää tonnikalahiutaleita ja kalapuikkoja, valtaosa terveellisestä raaka-aineesta haaskataan rehuksi.”

”Uudenlaisen prosessiteknologian avulla pikkukalan voi tehdä kalapuikon tai pihvin muotoon ja sellaisen makuiseksi, että se saadaan maistumaan kaikille ja säilymään kuten elintarvikeketju vaatii”, Reuter summaa.

Reuter huomauttaa, että vaikka ylikalastus on valtava ongelma, monet pienet kalat on alihyödynnetty resurssi globaalisti. Samalla kaikki Itämerestä nostetut pikkukalat nostavat merestä pois rehevöittäviä ravinteita.

Ruokajärjestelmän kolmas jalka

Silakan hyödyntämistä hiukan pidemmän aikaa kestää mikrobien laaja käyttöönotto ruoantuotannossa. Reuter nimeää mikrobit ruokajärjestelmän kolmanneksi jalaksi tulevaisuudessa kasvien ja eläinten rinnalle.

”Yksittäiset solut, joilla on yksi tehtävä elämässään, ovat todella tehokkaita. Sitä ne ovat siksi, että niiden ei tarvitse kasvattaa naamoja, kävellä ympäriinsä ja tuntea tunteita tai esimerkiksi kasvattaa runkoja, lehtiä ja juuria.”

Hyvä esimerkki mikrobeista on ihan tavallinen leivinhiiva.

”Se voidaan ohjelmoida tekemään hyvin erilaisia asioita. Hiiva voidaan koodata tuottamaan esimerkiksi maidon tai kananmunanvalkuaisen proteiinia tai naudanrasvaa, joka voidaan laittaa seuraavan sukupolven kasvistuotteisiin korvaamaan eläinrasva tai kookosrasva”, Reuter kuvaa.

Eläinperäisiä raaka-aineita käytetään usein siksi, että niissä on ominaisuuksia, joita kasviperäisissä tuotteissa ei ole.

”Esimerkkinä tällaisista ovat vaikka juuri rasva, joka sulaa suussa tai proteiinit, jotka muodostavat vaahtoja tai venyvää, sulavaa juustoa. Mikrobien avulla voimme tuottaa samat elämykset ja kokemukset ilman eläintä fiksummin, resurssitehokkaammin ja aivan itsestäänselvästi eettisemmin”, Reuter muotoilee.

Mikrobien tuominen ruoantuotannon osaksi on Reuterin mukaan yhtä valtava muutos kuin maatalouden kehittyminen 10 000 vuotta sitten.

”Tämä on 100–200 vuoden päästä niin itsestään selvä osa ruokajärjestelmäämme, että on vaikea hahmottaa aikaa, jolloin söimme vain kasveja ja eläimiä.”

Eläinsoluista tehtyihin tuotteisiin Reuter sen sijaan ei usko.

”Ensimmäiset soluviljellystä lihasta tehdyt tuotteet ovat jo markkinoilla ja niistä puhutaan paljon mutta en usko, että niistä tulee iso juttu. Eläinten solujen kasvattaminen on todella vaikeaa, ja menee kauan aikaa, että prosessin voi skaalata ja tehdä kannattavaksi. Nugetit ja nakit saadaan vielä tehtyä, mutta esimerkiksi säikeisen lihan tekemiseen menee vielä kauan. Mikrobit ja hiivat ovat helppoja, ja niillä saadaan aikaiseksi yhtä hyvänmakuisia tuotteita.”

Reuter muistuttaa, että uusi teknologia tekee mahdolliseksi sen, että ruoan isot ongelmat saadaan ratkaistua ilman, että meidän täytyy luopua mistään.

”Meidän ei tarvitse luopua nautinnosta tai hyvästä ruoasta, saamme tulevaisuudessakin samat kokemukset kuin nyt. Lihastakaan ei tarvitse kokonaan luopua. Se on vain tuotettu ilman eläimiä.”

Syömme, mitä elimistömme tarvitsee

Jonain päivänä -kategoriaan Reuter laskee sen, että teknologian avulla valikoituu ruoaksi juuri sitä, mitä elimistömme kunakin päivänä tarvitsee.

”Me tiedämme, miltä planetaarinen ruokavalio näyttää ja mikä on terveellistä. Voisimme päättää huomenna, että tästä lähtien syödään oikein ympäristön ja terveyden kannalta. Mutta me emme tee niin, koska ihminen ei toimi niin. Pelkkä valistus ei auta, koska ruoan valintaprosessi on monimutkainen ja siihen liittyy kulttuuria ja tunteita”, Reuter sanoo.

Siksi aivan avainasemassa olisi Reuterin mukaan ruokavalion hallinta, joka olisi ratkaisu sekä ilmasto- että terveyskysymyksiin. Ruokavalion hallinta ja  valinnanvapauden rajoittaminen on kuitenkin aihe, jota ei ole edes kunnolla ajateltu vielä.

Elintarviketeollisuus miettii, miten ihmisille annetaan enemmän vaihtoehtoja.

”Mikään liiketoiminta ei perustu rajoittamiseen. Kaikki perustuu siihen, että tarjotaan kaikki vaihtoehdot pöytään. Siksi tämä on vielä kaukana tulevaisuudessa, ja tuntuu radikaalisti poikkeavalta ajatukselta”, Reuter sanoo.

Ruokavalioiden hallinta perustuisi jokaisen yksilöllisille tarpeille ja mieltymyksille. Yksilö mittaa itseään jo monella tavalla, joten tietoa kertyy koko ajan.

”Työkaluja alkaa jo olla. Kyse siitä, kuka löytää jonain päivänä sen oikean mallin ja rakentaa palvelun, joka toimii niin hyvin, että minä haluan että joku muu tekee sen päätökset minun puolestani.”

Juttu on julkaistu Nova-lehden numerossa 6/22. Nova-lehti