Suomalainen elintarviketeollisuuden vienti on varsin usein keskittynyt vain raaka-aineiden vientiin ilman brändin tuomaa lisäarvoa. Toki muutama positiivinen poikkeus löytyy, erityisesti suuret toimijat Fazer ja Valio ovat rakentaneet brändinsä vientikuntoon ja onnistuneet siinä hyvin.
Sen sijaan pienemmät yritykset ovat harvoin uskaltautuneet maan rajojen ulkopuolelle. Nyt rohkeutta on löytynyt. Tarina alkaa kolmesta kaverista, jotka ilman jäätelöosaamista aloittivat vuonna 2012 jäätelön valmistuksen harjoittelun. Pienimuotoisesta virityksestä syntyi korkealuokkaiseen jäätelöön erikoistunut yritys, jonka menestys on ollut mairittelevaa. Jäätelötehdas sai nimekseen 3 Kaverin Jäätelö. Yritys myi ensimmäiset tuotteensa helmikuussa 2013 ja nyt se on Taloustutkimuksen mukaan Suomen arvostetuin jäätelöbrändi.
Kolme kaveria eivät ole kohdistaneet ponnisteluitaan vain Suomen valloitukseen, vaan nyt kohteena on Ruotsi. Kaverit eivät ole tyytyneet tuuppaamaan ruotsinnettua Tre Vänners Glass -jäätelöä rapakon yli vaan he halusivat itse tehdä tuotteesta Ruotsissa halutun ja kiinnostavan.
Markkinointistrategiaksi valittiin kosmetiikkapuolelta tuttu love brand -strategia eli tavoitteena on saada asiakas rakastumaan tuotteeseen ja jakamaan siitä aktiivisesti tietoa eteenpäin. Toinen strategian osa oli sosiaalisen median hyödyntäminen ja se onnistui jopa niin tehokkaasti, että yksi Ruotsin kuuluisimmista bloggaajista kirjoitti tuotteesta: ”This ice cream is to die for”.
Kolmen kaverin ponnistelut Ruotsin suhteen alkoivat vasta viime vuoden joulukuussa ja myynti käynnistyi tammikuussa. Tällä hetkellä, vain muutama kuukausi startista, brändistä on tullut ilmiö myös lahden takana. Se mikä juuri tässä jäätelössä kiinnostaa ruotsalaisia, ovat sen raaka-aineiden luonnollisuus, pohjoismaisuus ja trendikkyys.
Kolmen kaverin jäätelön menestystä ei ole rakennettu Ruotsissa massiivisella markkinointibudjetilla vaan varsin pienellä rahalla. Menestykseen on tarvittu neljä asiaa. Ensinnäkin niin hyvä tuote, että kuluttajat ihastuvat ja jopa rakastuvat tuotteeseen. Toisaalta kykyä löytää kohdemarkkinasta sellaiset osaajat, jotka tuntevat paikalliset olosuhteet ja tavan toimia. Kolmanneksi kontaktit, joka ovat mahdollistaneet bloggaajien hurmaamisen ja sitä kautta viestin levittämisen ilman merkittävää markkinointipanosta. Neljänneksi on tarvittu sitkeyttä ja nöyryyttä tehdä kenttätyö niin hyvin, että tuotteen menekki jatkuu noususuuntaisena.
Kolmen kaverin maailmanvalloituksen ensimmäiset askeleet on nyt tehty. Seuraavat askeleet ovat jo suunnittelupöydällä ja kohdemaa on Saksa, siistiä!
Ajankohtaista

Uutishuone
Maailmanvalloitukseen
20.06.2017